Kaulanauhat omalla painatuksella ovat suosittuja

Kaulanauhan avulla esimerkiksi henkilökunnan käyttämät kortit tai avaimet pysyvät tallessa ja helposti saatavilla.

Kaulanauhan valinnassa kannattaa kiinnittää huomiota sen laatuun ja käytännöllisyyteen. Esimerkiksi kestävä ja mukava materiaali, joka ei hierrä tai kiristä kaulaa, on tärkeä ominaisuus. Kaulanauhan väri ja muoto kannattaa myös valita huolella, jotta se vastaa yrityksen visuaalista ilmettä ja miellyttää lahjan saajaa.

Kaulanauhan voi personoida yrityksen brändin mukaiseksi esimerkiksi painattamalla yrityksen logon tai tunnuslauseen kaulanauhaan. Kaulanauhan voi myös yhdistää esimerkiksi avaimenperään tai nimikorttitaskuun, jolloin se muodostaa entistä käytännöllisemmän kokonaisuuden.

Kaulanauha sopii hyvin esimerkiksi henkilökunnalle, asiakkaille tai yhteistyökumppaneille lahjaksi. Se voi toimia myös hyvänä brändinäkyvyyden lisääjänä tapahtumissa tai messuilla, kun yrityksen edustajat käyttävät kaulanauhaa omien korttiensa tai henkilöllisyytensä säilyttämiseksi.

Monikäyttöiset avainkaulanauhat logolla tai muulla viestillä

Avainkaulanauha omalla tekstillä varustettuna on myös monikäyttöinen liikelahja, jonka voi sujauttaa mukaan lahjapussiin tai tarjota sellaisenaan yhteistyökumppaneille mukaan otettavaksi. Avainnauhat sopivat työympäristön lisäksi hyvin vapaa-ajalle, sillä ne ovat kätevä tapa kuljettaa kotiavaimia mukaan lenkillä, ulkona kotitöissä tai vaikkapa uintireissulla, kun avaimia ei voi sujauttaa taskuun. Yrityksesi tyylikkäät avainnauhat voi siis tarjota kaikille sidosryhmille käytettäväksi.

Lisäksi edulliset ja kevyet avainkaulanauhat sopivat yleisötapahtumissa jaettaviksi mainostuotteiksi, sillä ne on helppoa napata ohi kulkiessa mukaan ja niillä on useita erilaisia käyttötarkoituksia. Yrityksesi logolla tai nimellä varustetut avainnauhat painatuksella tarjoavat runsaasti näkyvyyttä ja luovat hyvää mielikuvaa brändistäsi, kun mainostuotteesi jalkautuvat katukuvaan.

Kaulanauhat logolla ovat monikäyttöisiä – Katso esimerkit

  1. Logollinen kaulanauha muovitaskulla
  2. Avaimenperä kaulanauhalla
  3. Kaulanauha kännykkäpussilla
  4. Nimikyltti kaulanauhassa
  5. Osallistujapassi kaulanauhalla
  6. Avainkaulanauha logolla
  7. Korttipidike kaulanauhassa
  8. VIP-kaulanauha logolla
  9. Korttikaulanauha yrityksen logolla

Kaulanauhat logolla – mainoslahjojen ja liikelahjojen yksilöinti:

Muista, että yksilöllinen kaulanauha painatuksella on vain yksi monista tarjolla olevista mainos- ja liikelahjoista. Yrityslahjoihin voidaan lisätä painatuksia, logoja, merkkejä, kaiverruksia tai lasermerkkauksia nopeasti ja edullisesti. Kaulanauha omalla logolla on erinomainen markkinointiväline, joka sopii sekä liikelahjaksi että työntekijöiden käyttöön. Samalla laadukas ja näyttävä kaulanauha tuo yrityksellesi arvokasta näkyvyyttä pitkään.

Kaikki kaulanauhat on valmistettu laadukkaista materiaaleista ja niitä on saatavilla erilaisilla leveyksillä tarpeen mukaan. Meiltä löytyy seuraavanlaisia kaulanauhatyyppejä:

  1. Putkikaulanauha
  2. Sublimoitu kaulanauha
  3. Kaulanauha avaimille
  4. Kännykkäpussi kaulanauhalla
  5. Avain kaulanauha
  6. Säädettävä kaulanauha

Näiden vaihtoehtojen lisäksi nauhoihin on saatavilla runsaasti erilaisia kiinnitysvaihtoehtoja sekä henkilökortti-korttipidikkeitä.

Kaulanauhoja on useita eri hintaisia. Tarjoamme kaulanauhoja alkaen 0,27€/kpl, mutta lopullinen kappalehinta tarkentuu jätettyäsi tarkemman tarjouspyynnön.

Kaulanauhat toimitetaan yleensä 2-4 työpäivässä hyväksytystä vedoksesta. Kysy lisää asiakaspalvelustamme.